perjantai 27. kesäkuuta 2014

Reittisuunnittelua

Olo on kuin karkkikaupassa! Niin paljon kivaa, niin rajoitetut valinnanmahdollisuudet! :D Yritän suunnitella järkevää/toteuttamiskelpoista/mielenkiintoista/hauskaa/sävähdyttävää reittiä sunnuntain puutarhakierrokselle. Ensimmäinen asia oli päättää maakunta, ja kun valinta osui lastenhoidon kannalta kätevään Varsinais-Suomeen, alkoi pihojen tutkiminen Avoimet Puutarhat-sivuilta. 

Listaa katsoessa ensimmäinen pakko nähdä-paikka oli Westersin puutarha Kemiönsaarella. Jos esittelytekstissä kerrotaan, että hyötykasvit ja kukat kasvavat rinnakkain, niin sehän on minun nähtävä! Muutama paikka löytyi Piikkiöstä ja Muurlasta ja jos niiden jälkeen jää vielä aikaa, kurkistelemme Peltolan siirtolapuutarhojen porteista miltä näyttää suloiset pikkupihat. Palvelussa on kätevä kartta-toiminto jota käyttämällä saa hiukan järkeä ajomatkoihin. Kun on valinnut maakunnan ja valitsee toiminnon Puutarhat kartalla, saa näkymän alueen avoimista pihoista.


Jokos teillä on sunnuntain reittisuunnitelmat selvät? Vielä ehtii vinkata muille oman maakunnan helmetkin! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti