maanantai 24. syyskuuta 2012

Litsis lätsis.


Etsinnässä koon 38 kurahaalari...Aikas märkää ja syksyistä. Olen yrittänyt kaivaa viimeisiä innonrippeitä pihapuuhiin ja tullut siihen tulokseen, että kunhan saa yhden asian, pienenkin, päivässä tehtyä niin se riittäköön tällä saralla. Viljat on laarissa ja koululaiset lähtevät iloisella mielellä taipaleelle aamuisin, se on pääasia. Ja toisaalta - jos tämä syksy jatkuu tammikuulle niin onhan tässä aikaa tehdä suuria ennen lumentuloa. :D 





Viimeisiä tomaatteja kypsytellään kasvihuoneessa. Laahasin sinne pienen sähköpatterin ja aina muistaissani laitan sen yöksi päälle. Eli ehkä kolmisen kertaa viikossa, mutta tuntuu auttavan. Aiempina vuosina on halkeilleita tomaatteja tullut suuria määriä, nyt ei oikeastaan ollenkaan. Toki tähän auttaa lajikevalinnat, olen jättänyt kylvämättä suuret, pehmeät tomaatit, mutta esimerkiksi nuo isot 'Shirleyt' ovat pysyneet ihan kuosissaan. 'Chocolate Cherry' on ainoa, josta halkeamia on löytynyt, mutta niin vähän että pidän ensi vuonnakin kasvatuksessa. Sen maku on vaan parantunut syksyn mittaan. Hedelmäthän alkavat halkeilla kun päivä- ja yölämpötilojen ero kasvaa suureksi. Tätä voi torjua lämmittimillä tai ihan muutamalla kynttilälyhdyllä. Pienemmässä kopissa, jossa on lähinnä kurkkuja, olen polttanut lyhtykynttilöitä, ja kurkkuja tulee vieläkin. Kasvit kastelin viimeistä kertaa tänä vuonna, sitten kun yöt kylmenevät hallanpuolelle niin otan tomaatit sisälle talteen ja siivoan röntit tunkiolle.







Tällaiset päätyvät kanojen eväiksi. Pitää muistaa keräillä ennen kuin homehtuvat.







Ruskan värejä saa ihailla vaikkei yöpakkasia ole ollutkaan. Vuodenaikojen vaihtelu on mahtavaa, vaikka sitten sataisi koko kesän ja syksyn ja talven siihen perään. Iloitsen silti. :)


6 kommenttia:

  1. Täällä Helsingissä sataa myös. Aamulla oli tosi kylmä tuuli. Toivotaan parempia kelejä loppuviikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, siellä meren lähellä kylmyys on kylmempää kuin täällä sisämaassa. Ehkä se aurinko vielä pilkahtaa. :)

      Poista
  2. Kurahaalari ois tosi hyvä! Se hyvä puoli on vanhenemisessa, että voi vetää päälle mitä lystää, eikä tarvii olla niin cool koko ajan. Talvellakin on nykyään lämmin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On lämmin ja olo muodikas pipo päässä, jalassa villakalsarit ja päällä Valtran hiukan liian iso talvihaalari. :D

      Poista
  3. Se on muuten totta, kun ikää tulee ei niin kursaile miltä milloinkin näyttää! Joskus teininä ilman meikkiä ja hiusten laittoa ei nenäänsä ulos voinut laittaa. Nyt voi mennä tallilta tullessa hevonkakalle haisevilla tallivaatteilla ja kuraisilla/pehkuisilla kengillä kaupan kautta. Mitä turhaan ajaa moneen kertaan edes takaisin. Saa toisinaan tilaa kassajonossakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, niinpä! :) Ystäväni kanssa kerran tuumailtiin, että kyläkaupassa käynti suorastaan vaatii hiukan lannalta lemuavat vaatteet, kuuluu miljööseen. :D

      Poista