torstai 10. toukokuuta 2012

Optimointia, vol. 2.



Tomaatit kasvavat ja kaunistuvat. Tähän mennessä tapahtunutta:

kylvö 18.3.
koulinta 1.4.
siirto sisältä viileämpään taimikoppiin 19.4.
koulinta isompiin purkkeihin 28.4.



 Kuvat otettu viime viikonloppuna.


Viime vuonna suunnittelin koulivani jo pikkutaimet suoraan näihin viimeisiin purkkeihin, jotta välttäisin yhden työvaiheen. Ajatus hyvä, toteutus ei onnistu. Missään sisällä ei olisi ollut niin paljon tilaa, että olisin saanut 30 purkkia kasvilamppujen alle, oli siis tehtävä kuten ennenkin ja koulittava taimet kahteen kertaan. 

Tässä toisessa vaiheessa laitan ruukun pohjalle kourallisen kanankakkarakeita. Typentarve on taimikasvatusvaiheessa melko suuri ja taimet saavat lisävoimaa käyttöönsä kun kasvavat. Kastan taimet aina alusastiaan (tuollaisia kaupan vanhoja lihadynoja) jotta juuret lähtevät alaspäin ja vahvistuvat kunnolla. Ja kastan todella reilusti kerralla, 1-2 kertaa viikossa ettei tarvitse olla jatkuvasti sohimassa tuolla viidakossa.





Viime vuonna siirsin taimet kasvihuoneeseen 24.5. Oikeaoppisesti kun toimitaan, niin ekan nupun pitäisi olla juuri avautumaisillaan siinä kohdassa kun taimet laitetaan lopulliseen kasvupaikkaan. Tässä on järkenä se, että ensimmäinen pölyttynyt kukkaterttu hillitsee tomaatin kasvua, eli satoa saadaan aikaisemmin jos oikein osaa optimoida tämän vaiheen. Ärsytti vaan niin rutosti kaikkialla tursottavat taimet, että päätin uhmata kohtaloani ja iskin taimet maahan ennen yhdenkään kukkanupun aukeamista. Ja sanoisin, että tulos ei ollut hullumpi. Ekat tomaatit syötiin 2011 kesänä 9.7. Nyt taimet ovat hyviä ja vankkoja, kyttään silmät kikkurassa ekojen kukka-aiheiden ilmaantumista. Kelien ja hermojen mukaan sitten päätän koska siirtyvät kasvihuoneeseen.

Tässä alkupuolella tomaatti tarvitsee typpeä, sadanmuodostuksen aikaan tärkein ravinne on kalium. Liikatyppi kasvattaa silloin vain lehtimassaa. Kaliumin ja typen suhde tulisi olla 1:1,5-2 jolloin sokeri- ja kuiva-ainepitoisuus on parhaimillaan. Oikeanlaisella lannoituksella parannetaan siis makua. Tomaatille on ihan omakin lannoite ja saatanpa sitä tänä kesänä kokeillakin, mutta sillä vaaleanpunaisella jauheellakin olen saanut hyviä tuloksia aikaan. Siinä on kesäkukille optimoitu fosfori ja kali ja typpeä on vähemmän, joten silläkin pärjää.

Näitä lannoitussuhteita ja paljon muutakin tietoa tarkistelen aika-ajoin kirjasta Hyvä hyötytarha, Vihertieto, WSOY 1995. Lajiketiedot alkavat vanheta, mutta muuten vankkaa tietoa alusta loppuun.


Ps. Hauskaa huomata, että jotkut asiat kirjaan säntillisesti puutarhapäiväkirjaan, toisista on vain merkintä "kylvin porkkanaa" ja sen jälkeen jää vain ihmetys: milloin ja minne?? nimimerkillä "edelleen odottelen niitä syksyisiä kylvöksiä pintaan..."


4 kommenttia:

  1. Voi, ku sulla on komeat taimet jo tulon päällä!!! :)) Mää tein sen virheen, että siirsin kuistille liian aikasin ja tietysti yöt oli niin kylmiä, että kasvu pysähtyi tyystin... :/ No aina oppii... Ensi vuonna en tee samaa virhettä!! En tiedä, tuleeko noista mun taimen aluista mitään, josta pääsenkin aasinsiltana kysymykseen, jotta oliskoos sulla Huvikumpuun myyrä muutamaa tomaatin tainta... ;D

    VastaaPoista
  2. Voi myyrä..:) Katotaan jos pari löytyy! :D Juuri luin, että 7 astetta on tomaatille kriittinen piste, sen alle ei passaa mennä.

    VastaaPoista
  3. Auts, että 7 astetta... No en sitten ihmettele, jotta nokkiinsa ottivat, kun taisi käydä muutaman kerran lähellä nollaa... :/ Mutta arvaas mitä, löysin tänään agrimarketista puna- ja hopeasipulin istukkaita ja porkkanasekoituspussin, jossa eri värisiä "moroja":)) Löytävät vielä tänään tiensä mullan alle! :D Onko Kanafrouvalla kokemusta hopeasipulista, kun en itse ollut kuullutkaan moisesta... :O

    VastaaPoista
  4. Hopeasipuli on miedompaa kuin kelta- ja punasipulat, herkullista raakana vaikkapa sallaatissa. :p

    VastaaPoista