lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kurkun varpaat palelee.


Istutin kesäkurpitsat, kurpitsat, avomaankurkut ja pavut noin viikko sitten ulos ja kasvihuonekurkut vanhaan koppiin ylijäämätomaattien kanssa. 

Näitä kasveja yhdistää arat juuret ja heikko kylmänkesto. Enää ei pitäisi yöpakkasista ainakaan meidän leveysasteilla vaaraa olla, mutta itse pystyy tekemään töllöntöitä kastelemalla väärin. Nämä kun eivät kylmää vettä siedä, pikainen roiskuttelu jääkylmällä vedellä saa kurkkukasvit kauhistumaan. Sama pätee myös tomaattiin (ja mikä ettei ihan kaikkiin muihinkin kasveihinkin) joten jatketaanpa jännittävää kertomusta tomaatin elämästä ja tuodaan tarinaan mukaan muutama kaveri:



Lavassa kasvavat kolme kesäkurpitsaa.






 Vanhassa kasvihuoneessa majailevat kolme kasvihuonekurkkua, joista reunimmaiset (kyllä ne siellä heinän seassa kituvat kun tarkasti katsoo) varmaankin kuolevat, en tiedä miksi. Salaatin keskellä on oikein reipas yksilö. Täytyy hakea torilta uudet, jos eivät tokene. Salaatti ja tilli on kylvetty huhtikuussa, ja satoa korjaan vielä reilun viikon kunnes avomaalta alkaa tulla salaatteja. Sitten nämä päätyvät kanan herkuksi. :p




Aitan nurkalla lantakasassa kasvava jättikurpitsa josta kasvatellaan mörköjuhlakoristeita.




Kohopenkissä kasvavat kuusi avomaankurkkua.




Ja kahdessa lavassa kasvavat neljä koristekurpitsaa.

Kastelen näitä pari kertaa viikossa päivän kasvihuoneessa tai talonnurkalla auringossa seisseellä vedellä. Reilusti vettä/taimi, pieni lirutus saa vain juuret kurottamaan maan pintaa kohden ja ne kuivuvat entistä herkemmin. Lannoitusta annan nyt tomaateille kerran viikossa (sitä vaaleanpunaista jauhetta, suunnittelen yhä täsmälannoitteen hankkimista ja kokeilua..) ja kurkkukasveille satunnaisesti sitten myöhemmin kesällä, nyt kasvavat tukevasti maatuneen lannan apuvoimin. 

Kurkun lannoitukseen en osaa sanoa mitään järkevää, hoidan sitä täysin fiiliksen mukaan, mutta tomaatteja on helpompi tulkita. Jos ylälehdet ovat todella tummanvihreitä (lähemmäs mustanvihreää kuin normaalia tummanvihreää) on typpeä lorahtanut liikaa. Hoitokeinona vähennetään lannoitusta. Jos kasvit ovat heikkoja ja kellertäviä, lisätään kastelulannoitusta ja taimen juureen voi kaivella pari kuoppaa joihin lisätään lorauksia kanankakkarakeita. Tomaatin lannoitusta kannattaa hiukan opiskella, sillä oikealla lannoituksella on suuri vaikutus makuun. Ja sitähän tässä haetaan, herkullisia oman kopin tomaatteja. Nam!






3 kommenttia:

  1. Mitenkäs tuo jättikurpitsan kasvatus, minkä kokoisia mollukoita olet saanut aikaan? Tuo lannoituksen määrä kiinnostaa. Jenkit kun sanovat tästä että jos annetaan liikaa typpeä niin kasvatetaan vain salaattia ei hedelmää :) Paljonko vettä / päivä ? ... Toi olkikate näyttää hyvältä

    VastaaPoista
  2. Voi apua, tästä taitaakin tulla jättimäisiä kurpitsanlehtiä...Keksin vain naamioida tuon kasan sillä kurpitsalla. :D Katsotaan, kuinka käy! :) Vettä annan tomaatille ehkä 1/3 kannua/taimi..noin..eli siinä olis sitten 3-4 litraa kerrallaan vettä.

    VastaaPoista
  3. Täytyy vielä lisätä, että tavoitteena on kasvattaa halloween-kurpitsat lasten iloksi. Jospa tuosta typpikasasta tulisi edes pieni mörönpää. :D Ja onneksi esikoisella on oma taimi hiukan niukemmassa paikassa...

    VastaaPoista