Perunalaatikon uusi elämä.

Ei varmaan mummi aavistanut (en kyllä minäkään : D:D ) mihin tarkoitukseen vintiltä mukaan miehen iloksi raahattu vanha perunaloota päätyi!

Se on nyt tipula! Verkkoa en päälle suunnitellut, mutta kymmenen sekunnin alkuruoputtelujen päälle Gena otti pyrähti laidalle...

Näin pieniä ja nättejä kanoja meillä ei ole ennen ollutkaan. Nyt siis opetellaan ruokintaa ja lämpötiloja Telkänrannan kirjan, Munanetin ja valistuneempien kavereiden avustuksella. Eläinvalkuaista nämä tarvitsevat aika reilusti, viiliä tai muita hapanmaitotuotteita ja keitettyä munaa. Kaurahiutaleita veteen liotettuna. Ruohoa silputtuna. Hiekkaa. Munankuoria jauhettuna kalkintarvetta täyttämään. Puhdasta vettä. Siinä näiden kekkulien menu. Onneksi innokkaita hoitajia riittää!

Valkolööki.

Nyt siitä valkosipulista!

Neljän vuoden viljelyn jälkeen olen saanut lisättyä mukavasti määrää (enemmän täällä), mutta vasta tänä vuonna sivistyin näistä kukkavarsista tai oikeammin niiden poistamisesta, joka on ennen jäänyt tekemättä. Luin Kotipuutarhan jutusta, että kukkavarret vievät voimia sipulin kasvatukselta, joten nehän kannattaa katkaista pois. Olen varmaan viikkokausia myöhässä, mutta nyt on kukkakippurat katkottu, apurina reipas apupuutarhuri. Katkomiskohtakin on hiukan hämärän peitossa, mutta napattiin siitä viimeisten lehtien päältä heti poikki. Kauaa ei mene enää sadonkorjuuseenkaan, toivottavasti en nyt möhlinyt pahasti ajankohdan kanssa...

 Kukkavarret ovat tällaisia kikkuroita, jos joku ihmettelee mitä täällä leikellään. :) Noissa molluskoissa on itusilmuja, joista kasvattamalla saa parissa vuodessa aikaan valkosipulin. 

Aiemmin kerroin niistä englannintuliaisista, Man-saarilla kasvaneista valkosipuleista. Suunnilleen puolet kynsistä selvisi talvesta, ja kasvuun lähti huikeat kymmenkunta sipulia. :) Niissä on kukkavarsi aika omintakeisessa paikassa, kuva tuossa yläpuolella. Tuli mieleen, että johtuukohan kylmästä? Vai onkohan sen määrä olla tuollainen..? Niin tai näin, koemielessä ylös napattu sipuli on iso! Jatkan koettani ja laitan taas osan loppusyksystä maahan.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla Man-saarelainen ja oikealla suomalainen valkolööki.

Lisäys 12.8.2012: lueskelin viime vuoden puutarhapäiväkirjaa. Kesällä 2011 nostimme valkosipulit 1.8. joten taisin olla ihan auttamattoman myöhässä noiden kukkavarsien kanssa. 

Vahingosta viisastuu, ensi kesänä tartumme sekatööreihin heinäkuun puolella heti kun kukkavarret esiin pilkistävät. ;)

 Ja taas loppuun mysteeriötökkäkevennys! Tähän jättiläiseen lähes törmäsin ruohonleikkurillani. Oli niin suuri ja nopea, että jäi henkiin. Ja sitäpä sitten ihmeteltiin! :)

Käydääs takaluukulla!

Minulla on hassu, ihana ystävä. Kylässä ollessa ennen kotiin lähtöä se sanoo: "avaa takaluukku!" Minä tottelen ja se kantaa sinne kopassa kaksi piipittävää ihanuutta. 

Tervehtikää Genaa ja Lariskaa! :) 

Ja nämä oli tasan taatusti viimeiset eläimet tälle kesälle. Nyt pysyn päätöksessäni.

:D

Ja taas.

Tomaatteja. Tomaatteja. Tomaatteja. Taas näitä tomaatteja.

Aikomus on ollut kirjoitella valkosipulista. Matkalla sipulimaalle eksyin kamera kädessä tomaattikoppiin, totesin tilanteen olevan karkaamassa taas lapasesta ja aloin nyppiä varkaita ja napsia alalehtiä. Huomenna sitten toiselle palstalle...

Varkaat vaanivat kaikkialla. Niitä tunkee maanalta (naps pois!), kukkaterttujen jatkoksi (sama peli!) ja jopa lehdistä ylöspäin (en viitsi puuttua). 

Nyt alkaa olla iloinen tilanne tomaattisadon kanssa, syötävää alkaa olla reilusti. Kurkkuja tulee todella hitaalla tahdilla ja avomaankurkuista en viitsi edes puhua. Pistetään säätilan piikkiin sekin vastoinkäyminen. ;D

Chocolate Cherry. Ihan perusjees.

Sweet Olive. Hapokas ja hyvä!

Shirley vasta tuumii valmistumista.

Sungold. Lasten suosikki ja tarhurin aamupäivän nälkä-äksyn taltuttaja ohimennessä suuhun napsaistuna.

Ja sitten tämä suosikkini, Tomatoberry. Kohtapuoliin saan uunissa oliiviöljyn ja maldon-suolan kanssa nihkistettyjä herkkuja. :p

Rungot näyttävät tältä. 

Kuuma vinkki alalehtien poistoon: tukinarua ei kannata siinä tohinassa katkaista...nimimerkillä "miksi opin kaiken kantapään kautta? enkä edes kerrasta??"

Kimalainen ja sen kaverit.

Kimalaiset on kauniita! Ja niitä on vaikka kuinka paljon. Tähän asti olen seuraillut niitä yrttimaalla (on myös paljon vauvakimalaisia, ihan pikkuisia, kuten lapset ovat havannoineet)  mutta nyt löytyy herkkuja perennetarhastakin.

Raitapeppu.

Joku pitkähäntäinen! Täytyy tutkia kirjasta mikä hän on hyönteisiään.

Lopuksi esitellään vielä Kanatarhan asukki nro 17, kissanpentu, jolla on maailman hassuin häntä. 

Musti Mustikka, hurmaava musta tyttöpentu!

Peeäs. Vielä ehtii osallistua! Pionikuvakisa, jossa varsin huikeat palkinnot! 

Oman maan mansikka.

Se näyttää tältä...

Tai tältä :/

 Mansikan harmaahome (ja tässä on kyllä mädäntynytkin tämä marja, kunnon homemarjat ovat ihan harmaita homeisia kasoja) leviää iloisesti kostealla ilmalla. Sen ehkäisyyn sain taannoiselta Marttojen kasvinsuojeluluennolta hyvän konstin: vanhat kasvinjätteet pitää siivota erittäin huolellisesti mansikkamaalta pois. Niinpä tänä keväänä olin tarkka, ja hometta on ollut paljon vähemmän kuin viime kesänä, jolloin mansikkamaa oli käyty läpi hiukan rennommalla otteella...Homeiset marjat nappaan varovasti irti ja heitän peltoon, home leviää sitä enemmän, mitä reilummin homemarjoja jää kasvuston sekaan.

Sekä tältä:

Mansikkalude tekee marjoista ruttuisia. Sitä voisi torjua jollakin petoeläimillä, joita voi tilata naps naps netistä. Toinen konsti on siirtää mansikkamaa kauemmas vanhasta paikasta, ja istuttaa sinne uudet, puhtaat taimet. EI siis rönsyjä vanhoista ludekasvustoista. Mitä vanhemmaksi kasvusto käy, sen enemmän näitä ruttumarjoja on. 

Nautitaan puskasta suoraan, kakun päällä tai aamupalaherkkuna:

Oman osansa ottavat myös etanat ja linnut.  Ihan parasta on, kun oma lapsi napsii oman maan marjat parempiin suihin! :)

Kotona!

Muumit halattu. Väskin kallioseinä valloitettu. Helsinki nähty. Ja nyt mää pysyn kotona. Kauan! ♥

Hyvä se on välillä muualla käydä, mutta pohjimmiltani olen kotoisiin kaavoihin kangistunut, periferiaelämää rakastava maalaismölli. Kuinka kivaa on taas tehdä ruokaa, pestä pyykkiä ja touhuta muuta arkista. Ja katsokaas, matkalta hankin jo vuosia himoitsemani digijärkkärin, jonka linssin läpi kaikki näyttää jotenkin kirkkaammalta ja paremmalta! :D Harmillisesti kuvien lataaminen kesti ikuisuuden, toivottavasti sivut latautuvat edelleen inhimillisessä ajassa. Ainiin, ja tämä vempele, joka kaunistaa nurkat, on Nikon D3100. Mii laiks, lot!

Uuden kasvihuoneen palstat ovat ihan hillittömät, väriä ja räiskettä piisaa. Unikko on nousemassa suosikkien joukkoon, nämä penkin päädyt on kylvetty Korpikankaan myymillä valmiilla siemensekoituksilla. Niillä on kivat nimet, tyyliin Peggy Sue ja Maggie May, suorastaan pakko onnistua. ;) Olen käyttänyt niitä ennenkin, ja joka vuosi osa kylväytyy itsestään, joten vanhoja alueita ei tarvitse kylvää uudestaan. Käytän näitä jossain kulmauksissa ja polkujen varsilla, siellä missä ei viitsi kasvattaa mitään järkevää, mutta usein ohi kulkiessaan näkee jotain kaunista. Ja lapset poimivat näiltä mininiityiltä kimppuja huoneisiinsa. Lovely. ;D

Vadelmat alkavat kypsyä. Mansikoita tulee reilusti, sen verran kuin viisihenkinen perhe päivässä hiukan tunkemalla jaksaa syödä. Yhdelle ihmiselle liikaa, sekin on kokeiltu. ;) Pakkasmarjat haemme viljelijöiltä, ja nythän pitää suoriutua vadelmatilan kautta pensasmustikoille. Vinkkinä Sastamala-Huittinen-Loimaa alueella asustaville: vattuja ja mustikoita näiltä mainioilta viljelijöiltä. :)