keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vähän niin kuin sisustusohjelmasta.


Tartuin lapioon ja pistin tuulemaan.





Uuden kasvihuoneen edusta rajautuu nurmikkoon, ja hyötymaan takana on pelto. Istutin jo yhden *) kirsikkaluumun tuohon kasvihuoneen taakse olevalle palstalle, ja halusin sille kaveriksi toisen, että saadaan satoa. (* viimevuonna en tiennyt moisesta puusta mitään, nyt sitä mainostetaan joka paikassa. Varsin tuloksekkaasti vieläpä, kun minäkin olen mennyt jo kahdesti retkuun. :D )
Päätin tehdä tuon kopin eteen puolikaaren muotoisen maan ja lisätä siihen yrttejä. Siinä tuumiessa keksin, että jatkan kaivuuta koko matkan tuonne aitan viereen viimeiselle palstalle asti. Saan tilaa muutamalle heräteostokselle ja hienon "sisääntulon" hyötytarhaan.







Kaivoin nurmikon pinnan pois, ja käänsin savista maata lapiolla kokkareiksi. Sanomalehdet makaavat maassa käytävän paikoilla, niiden päälle ajoin santaa ja suunnittelin vielä laatoittavani ne. Miehen kanssa muikisteltiin, että tänne sopisi sellaiset puuportit kovin hienosti, saapa nähdä villiintyykö tekemään toukotöiden jälkeen. Saven päälle kärräsin santaa ja hevosenlantaa. Harmittaa, kun unohdin tyhjentää kuvassa takana näkyvistä kompostikarsinasta matskua tähän, toisessa lokerossa olisi ollut ihan valmista tavaraa odottamassa. Pari viikkoa sitten se oli vielä umpijäässä, enkä saanut sitä ajettua perennamaille.







Kasvihuoneen vieressä kasvaa kirsikkaluumu "Vetraz" (ja sen takana "Podarok"), edempänä purppuratuomi, 2 pensasruusua "Du Maitre d 'Ecole" ja "Souvenir de Malmaison" sekä purppuraheisiangervo ihan viimeisessä välissä. Ruusujen ja tuomen kanssa on yksi pioni, siperiankurjenmiekkaa, pikkusydäntä ja päivänliljaa ja pari päivänkakkaraa, jotka siirsin toisista penkeistä. Heisiangervon alla on pikkutalviota (kiitos naapuriin! :)). Kylvän kesäkukkia tyhjiin kohtiin (muihin paitsi tuohon tuomipenkkiin) tässä kunhan saan aikaiseksi. 







Ja lopuksi tyyliohjelmatyyppisesti ennen- ja jälkeen kuvat. (ennen kuvassa kuuluu kaikki olla ihan vinksallaan, näyttää se uusi paljon paremmalle. :D )













5 kommenttia:

  1. Moikka! Näyttää tosi hienolta. Onko sulla tarkoitus jatkaa hiekkakäytävää kasvihuoneelta tielle asti? Koskahan itse mahdan saada oman hyötytarhan aikaan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Mäkin tykkään, on paljon säntimmän näkönen näin. Oiskin kiva idea jatkaa käytävää. Yritän näissä penkeissäni aina miellyttää ruohonleikkaajaa ja suunnittelen kurvit sillai, että pääsee mukavasti kurvailemaan. Mitähän se kuski tykkäis polusta..? Kysytään. ;)

    VastaaPoista
  3. Siellähän on oltu jo ahkerana ja hyvää jälkeä saatu aikaiseksi. Täällä vasta vähän rapsuteltu nurmikkoa:)

    VastaaPoista
  4. Onpas kiva edusta!!! Ahkera-Liisa<3, sanoo mää... ;) (Tai mää, viimeistään juhannuksena...) Terkut Huvikummusta... :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos murunen! Tulehan kyttäämään livenä joku päivä! ;)

    VastaaPoista