tiistai 22. toukokuuta 2012

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.


Huhtikuun alussa sain kuulla mainion luennon kotipuutarhan kasvinsuojelusta. Nämä asiat on niin helppo unohtaa kun kaikki on hyvin. Mutta kun pihaan iskee kirvainvaasio tai lumipalloheisipensaasta häviää parissa päivässä lehdet, painetaan paniikkinappulaa ja myrkytetään kaikella millä keksitään. (tässä puhuu taas oman kokemuksen syvä ääni...) Tämä postaus olisi pitänyt tehdä heti eikä kahden kuukauden päästä kun osa tiedosta on harvasta päästä unohtunut, mutta tässä nyt muutama ylöskirjattu juttu.



Kuvan maakiitäjäisellä ei ole osuutta juttuun.


Kaiken alku ja juuri on oikeat kasvuolosuhteet. Taudit ja tuholaiset iskevät ensin heikkoihin kasveihin, joten ennen taimimyymälässä sekoamista mietitään tulevien hankintojen kasvupaikka. Maata voi parantaa, mutta varjon kasvi ei paahteessa menesty. Luontoon kuuluu monenlaista mönkijää, ja esimerkiksi ripustamalla linnunpönttöjä pihapiiriin tehdään hyvä työ tiaisille ja kirvoille karhunpalvelus: yksi tiaispari kun syö kilokaupalla tuhohyönteisiä kesän aikana!

Myös hoitotoimilla voi vaikuttaa kasvin hyvinvointiin. Tasainen vedensaanti pitää solujen kasvun tasaisena. Kukintavaiheessa säännöllinen, tasainen kastelu on erityisen tärkeää. Ravinteita annetaan sopivasti, ei liikaa. 

Maan muokkauksella voidaan hävittää maassa olevia etanoita ja kärpästoukkien koteloita. Nyt kun maita muokataan kylvöjä varten, käännetään maata vähintään 15 cm asti. Saman voi tehdä jo syksyllä, ja keväällä tasata maan haravalla. Pääasia on, että muokataan.

Harsoilla voi torjua lentäviä ötököitä. Porkkanalla kannattaa pitää peittoa päällä, kunnes kasvusto on 10-15 cm pituinen. Houkutuskasveja voi käyttää esim. kaalilla. Penkin reunamille istutetaan kiinankaalia, joka toimii hyönteismagneettina. Hämäyskasveilla ja epäsäännöllisillä riveillä voidaan eksyttää lentäviä tuholaisia. 

- Bakteerit mädättävät kasveja, kasvinosat limaisia, vetisiä.
- Virukset aiheuttavat kitukasvuisuutta, epämuodostumia, korkkimaisia laikkuja.
- Punkit saavat aikaan kloroottisuutta, kuivia lehtiä, lehdissä näkyy seittiä.
- Tomaatin latvamätää aiheuttaa kalsiumin puute. Jos latvamätää on kypsyvissä tomaateissa, korjataan tilannetta laskemalla lämpötilaa, välttämällä liikakastelua ja tarkistamalla lannoitusta. 




Tässäkin asiassa hyvä kirja pelastaa! Leena ja Heikki Luodon Oman pihan terveydeksi (Tietoverkosto Eksakti 2011) on kaikille kotitarhureille passaava tietopaketti. Tästä lähes 300 sivuisesta käsikirjasta löytyy taudit ja kasvintuhoojat - ja keinot miten niitä torjutaan tai tieto, tarvitseeko torjua ollenkaan. Kaiken kimppuun kun ei käydä Raid-pullo tanassa, monesti luonto korjaa ongelman kunhan sille annetaan vähän aikaa.




Ja se kakkiainen, joka iskee lumipalloheisipensaaseen, on heisinälvikäs (Pyrrhalta viburnii). Lehdistö ruiskutetaan pyretriinillä, jos kuoriaisia tai toukkia on suuri määrä.

Kiitos vielä Heidille hyvästä luennosta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti