perjantai 6. huhtikuuta 2012

Syrjähyppy kesäkukkien maailmaan.

Olen tähän asti esikasvattanut vain hyötytarhan kasveja joitakin hairahduksia tuoksuherneisiin lukuunottamatta, ja ostellut kesäkukat taimitarhalta. Nyt pälkähti kuitenkin sairaaseen mieleen siemenluetteloita selaillessa, että jokin köynnös olisi talon edessä hieno. Päädyin aitoelämänlankaan, lajikkeeseen "Split personality", ne kylvin viikko sitten juhlallisten hiekkapaperihankaus- ja liotusproseduurien kera. Hienosti itivät ja kasvavat huolestuttavan nopeasti. Lisäksi ostin niitä Multasormen mummon suosittelemia samettikukan siemeniä sekä köynnös- ja pensaskrassia englantilaista henkeä puutarhaan lisätäkseni. Pihakutsujen kautta tilasin suklaacosmoksen ja keijunmekon, siinäpä luultavasti on tämän vuoden kesäkukkia tarpeeksi. Samettikukat laitan kasvimaalle ja kasvihuoneisiin hajustamaan ötököitä tiehensä.


Aiemminkin olen hehkuttanut sekä potager- että cottage garden tyylejä. Minusta on hurmaavaa, että kukat ja hyötyläiset kasvavat sekaisin, siinä on iloa kaikille aisteille. Sitä paitsi muutama tupas kehäkukkaa siellä täällä saa katseen pois harventamattomista porkkanariveistä. Kanatarhan kasvimaalle on näiden yllä lueteltujen lisäksi tulossa mm.:

- tarhaneito ´Mulberry rose´ (Nigella damascena)

- koreatörmäkukka ´Magic Night´(Scabiosa atropurpurea)

- kurkkuyrtti (Borago officinalis)

- tuoksuherne ´Franciscus Cupani´(Lathyrus odoratus)

- ruusunätkelmä ´Pink Pearl´

- sinisievikki ´Penny Black´(Nemophila menziesii)

- rohtorasti (Anchusa officinalis)

- auringonkukkia: ´Ring of Fire´, ´Red Sun´ja ´Moulin Rouge´. Lisäksi siirtelen lintulaudan alta sankoin joukoin taimettuneita arskoja kasvimaiden reunamille, ne kasvavat hienoiksi ja korkeiksi katseenvangitsijoiksi varsin vähällä vaivalla.

- lisäksi tilasin Korpikankaalta Easy borders-kylvökukkasekoituksia kolme pussia eri laatuja. En todellakaan tiedä mihin nämäkin mahtuvat.

Siemenistä pihassa leviää kehäkukat, kaunokaiset ja tuliunikot.





Tuossa listassa yrtteihin taitaa lukeutua kurkkuyrtti ja rohtorasti. Rohtorasti on yksi siemenkatalogien monista heräteostoista, vaikutti mielenkiintoiselta, enkä enää edes muista miksi...Mutta on varmasti hieno/hyödyllinen. :D Sinisievikkiin törmäsin Hernepensaskujanteen blogissa ja koreatörmäkukka hurmasi joskus Kotipuutarha-lehdessä jossakin pikkukuvassa. Tajusin kirjoittaa nämä aikanaan muistiin ja tilasin siemenet Exotic Gardenista. Kaikki tässä listatut ovat onneksi suoraan maalle kylvettäviä, joten niille ei tarvitse etsiä paikkaa esikasvatusviidakosta.



Hyvänä apuna kylvöpaikkojen suunnittelussa on Kotipuutarhan julkaisemat oppaat. Näillekin on omansa, Kesän kylvökukat. Kaikkea ei tarvitse muistaa ulkoa, oppaat ja kirjat toimivat mainiona tukena vihertävien peukaloiden puuhissa.


Pääsin keittiöön asti, kun tajusin kirjoittaneeni mitä sattuu. Esikasvatan sekä tuoksuherneet, ruusunätkelmät että krassit.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti