lauantai 28. huhtikuuta 2012

Savivarpaat.


Savi, tuo haasteellinen, ihana ystävämme. Saviseudulta toiselle muuttaneena olen oppinut suhtautumaan siihen ystävänä, tovin se kylläkin otti.

Savimaan kimppuun käydään useimmiten kompostin keinoin. Lisätään humusta, hiukan lisää ja sitten kunnolla, ja aina se häviää jonnekin. Savi on ja pysyy. Joitakin vuosia sitten kuulin viisaat sanat: savimaa parannetaan hiekalla. Hiekka keventää maan rakennetta, eikä häviä matojen suuhun maan alle. Halleluuja! Santaa kehiin sen kompostin kaveriksi ja johan alkoi hommat sujua.




Poikkileikkaus kasvipalstasta. Tähän "monttuun" tulee käytävä.


Meidän hyötymaat on perustettu suoraan savisen pellon päälle. Ajan ensin pohjalle kottikärrykaupalla hiekkaa, siihen kompostoitunutta lantaa ja kasvijätekompostia. Päälle kerros hyvää ruokamultaa. Jossakin neuvottiin sekoittamaan kerrokset, mutta alkuun en todellakaan uskaltanut kaivaa sitä savea taas maan pinnalle, sai olla siellä kasan pohjalla piilossa. Savessa on kuitenkin kaksi ylivertaista ominaisuutta: se on maalajeista ravinteikkain ja lisäksi se pidättää vettä. Joten nyt, kun jaoin kaksi isoa palstaa neljään pienempään, päätin koukkia vähän savea kasvualustan sekaan. Jospa kastelun tarve vähenisi.






Kaivelusta päästään mukavaa aasinsiltaa pitkin yhteen lempiaiheistani, matoihin!




Lapiotestillä voi kokeilla, miltä oma maa näyttää, onko madon matoa?


Lierojen määrä maassa on hyvä kasvukunnon mittari. Hyvässä maassa on paljon humusta matojen ateriaksi. Madot pitävät maan kuohkeana, sekoittavat maaperän kerroksia ja hajottavat kasvijätteen kuohkeaksi mullaksi. Madon kakka vähentää maaperän happamuutta ja tekee sen muillekin eliöille suotuisaksi elinpaikaksi. Kaikkineen huippuotus, annetaan niille ruokaa!





Kaunokainen ja sen kaveri. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti