sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ei ole helppoa.


Olen yrittänyt jo muutaman kerran blogata tänne jotain ruuasta. Tähän maailman aikaan olemme lähes omavaraisia kasvisten suhteen, joten olisipa se hienoa laittaa parhaat reseptit kanatarhaan. Vaan ja mutta kun...
...kuvat eivät onnistu, ruuat näyttävät mössöltä
...unohdan kuvata jonkun vaiheen
...ja yleisin moka: ehdin syödä valmiin ruuan ennen kuin muistan kuvata sen.
Hatunnosto ruokabloggaajille! Ei ole minusta siihen!

Tomaattikopista tulee hurjasti satoa. Lapset eivät onneksi vielä ole kyllästyneet kirsikkatomaatteihin, mutta hiukan luovuutta saa jo käyttää, että saa kaiken syötyä. Sain aikaiseksi ostaa Neudorffin tomaattilannoitteen, ja sen helppokäyttöisyys ilahdutti kovasti. Toisin kuin luulin, jauhetta ei sekoiteta veteen vaan ripotellaan kasvin juureen. Se, mistä hiukan yllätyin, oli sen tökötin haju. Lemu oikeastaan. Luotan siihen, että tehoa piisaa kun haju on niin hirveä. :D Syy miksi vielä loppukesästä touhuan erikoislannoitteiden takia on se, että näissä täsmätuotteissa on kaliumin määrä korkea, ja sillä saadaan tomaattiin makua. 



Yöt ovat jo aika kylmiä, ja suuret lämpötilan vaihtelut saavat hedelmät halkeamaan. Laahasin tomaattihuoneeseen pienen patterin, se on ollut öisin päällä aina kun olen muistanut jatkojohdon seinään tökätä. Kurkuilla on pari kynttilälyhtyä. Suuremmat tomaatit  ovat syksyisin halkeilleet kanan ruuaksi, kokeilen nyt onnistuisiko lisälämmöllä kautta jatkamaan.






Pihvitomaatit kasvattavat lasten riemuksi tuollaisia sarvia. :) Alalehtiä poistaessa huithapeli tarhuri katkoo sekä tukinaruja että hedelmäterttuja...Niitä kypsytellään sitten sisätiloissa. 



Mutta katsokaa! Tässä yksi lempitomaattiherkuistani. Kuvasin vaiheet poiminta, valmistelu ja uuniin sukellus, vain valmis ruoka unohtui, eli 2/3 meni nappiin. 

Uunissa nihkistetyt kirsikkatomaatit

Kirsikkatomaatteja (mielellään kiinteitä) hyvä kasa
(Maldon)suolaa
Mustapippuria
(Ruoko)sokeria
Timjamia
Hyvää oliiviöljyä

Tomaatit puolitetaan pellille. Päälle lorotellaan reilusti oliiviöljyä, rouhitaan mustapippuria, huiskaistaan suolaa (vähemmän) ja sokeria (enemmän), päälle silputaan timjamia. Laitetaan uuniin (125-150 astetta) ja käännellään tomaatteja kun muistetaan. Pidetään uunissa 1-3 tuntia ehtimisen mukaan ja syödään esimerkiksi maalaisleivän päällä tai salaatin kylkiäisenä.


 Ja hyvvää oli! :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti