Niin parasta, oman maan perunat!
Lapsuudesta on jäänyt potuista mieleen lähinnä kidutukselta tuntuneet kitkemisoperaatiot hillittömällä perunamaalla pellon keskellä. Onneksi ei jäänyt pahempia traumoja, mistään kun ei saa parempaa kesäruokaa kun omalta palstalta. Ensimmäisenä istutetut Siiklit on nautiskeltu, nyt odotellaan Ratteja (eli Asparges toiselta nimeltään) vielä hiukan isommiksi. Olen tosin koemielessä kiskonut niitä ylös siihen tahtiin, ettei kohta ole enää mitä odottaa.
Lapsilla on perunannostovuorot.
Isommalla maalla kasvaa Siikliä ja Ariellea, Rattea siellä täällä missä tilaa on. Ensi vuodeksi teen kuola valuen lajikesuunnitelmia. Kuulkaas näitä Hyötykasviyhdistyksen tarjoamia mahdollisuuksia: Shetland Black (ihan kuin meidän Uljas Musta tuolla laitumella :D ), King Edward, Highland Burgundy Red...Mä niin alan perunaharrastajaksi!
Ja peeäs. Aiempi postaus potuista löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti