Onko tämä sitten luomisen tuskaa vai silkkaa laiskuutta, mutta jokakeväinen jumitus on jälleen iskenyt. Olen toiminnan ihminen, joka tarvitsee fyysistä työtä, konkreettista jälkeä ja kunnon pöhinää. Kevään Odotus ei ole minun lajini, ja siitä johtuen nekin työt mitä voisi jo tehdä venyvät aina vaan eteenpäin. Esimerkiksi nyt vaikkapa tomaantinkylvöt ja omenapuiden leikkuut.
Tälle koneella notkumiselle on tällä kertaa kuitenkin hyvä syy. :) Meidän kunnankirjaston tiloissa on vaihtuvia näyttelyitä villasukista kirjaston kirjojen välistä löytyneisiin aarteisiin, ja ihanan (ja innokkaan! :D) kirjastontädin pakon ja painostuksen jälkeen lupasin teettää kuvia huhtikuun näyttelyyn. Olen käynyt läpi hullumaisia määriä kuvia ja kerännyt niitä talteen omaan kansioonsa teettämistä varten. Hauskaa hommaa! Ja miten vahvasti kesä on yhtäkkiä läsnä kun ruutu tulvii kukkia ja vihreyttä!
Kuvia tutkiessa iskee myös matkakuume. Englantihan on minulle ihan pakkomielle, ja ensi kesänä olisi taas tarkoitus mennä koittamaan onnea vääränpuoleiseen liikenteeseen. :D Nämä kuvat Englannista ovat ekalta reissulta kolmen tai neljän vuoden takaa, jonka jälkeen on ollut ainainen polte päästä sinne uudestaan ja uudestaan.
Tälläista joka puolella rönsyävää kukkarunsautta tavoittelen itsekin omaan pihaan. Minulle tulee aina niin hyvä fiilis pelkistä kuvista ja englantilaisen puutarhakulttuurin ajattelusta, että varmaankin vanhana dementoituneena eukkona sydän- ja verenpainelääkkeet voi korvata näyttämällä minulle kuvia laventelista ja kivimuureista. :D
Kiitos aivan hirmuisesti ihanista kommenteista edelliseen postaukseen!
En uskalla alkaa kommentoida sinne mitään etten sotke arvontasysteemejä, joten kiitokset kaikille näin yhteisesti! :) Kanoista postaan jossakin vaiheessa hiukan enemmän, niistä on ennenkin kyselty. Nyt tämän jokakeväisen julkisen saamattomuusvoivottelun jälkeen voisin ryhdistäytyä, ja laittaa mullat tekeytymään kylvöjä varten. Joo, näin teen!
Aijuu, se arvontahan jatkuu vielä sunnuntaille, eli käykääpäs naputtamassa kuponki vetämään tämän postauksen kommenttilootaan! ;)
Voi miten ihania kuvia! Haaveissa on minullakin puutarhamatka Englantiin, tänä vuonna tulee tuskin toteutumaan.
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti haaveesi toteutuu pian! :)
PoistaHih, aika monen lääkkeet voisi varmaankin korvata tuollaisten kuvien katselulla;)
VastaaPoistaÄlä muuta sano! :D
PoistaKauniita kuvia, joista tuli tosi hyvin esille romanttinen, englantilainen puutarha.
VastaaPoistaKiitos! Menin heti kurkkimaan blogiasi, ja sinähän asut siellä unelmien keskellä!? Iiiks! :D
PoistaHehe kiva etta joku nakee sen nain! Haaveissa on se pieni mokki maaseudulla, talla hetkella kun asutaan kaupungin laidalla, mutta onneksi on siirtolapuutarha! :)
Poista