lauantai 8. kesäkuuta 2013

Viidakon kimpussa

Parasta lomassa on kotiinpaluu!


Täällä oli pärjätty hienosti, lapset, eläimet ja kasvihuoneet. Kelpasi lomailla, kiitos!

Neljässä päivässä kaikki kasvaa, uusia kukkia aukeaa, ruoho rehottaa ja rikkaruohot riemuitsevat. Mutta minäpäs käyn uudella tarmolla niiden kimppuun, tänään sain suurimman osan hyötymaista perattua ja huomenna jatkan perennamailla. 

Kun tuska iskee, muistelen taktiikkaa, jota noudatin kun lapset olivat ihan pieniä ja tuntui, että seinät ja sotkut kaatuvat niskaan. Hoin siivotessa mantraa "koppi kerrallaan" ja menin sillä lailla taloa järjestelmällisesti pienissä osissa läpi. Nyt siivous on helppoa kun joku ei jatkuvasti koppaa legolaatikoita ja maitolaseja selän takana nurin, joten siirrän viisauden pihalle ja häärään penkki kerrallaan maailmaa mallilleen. :)








Kasvihuone näyttää nyt tältä. Osa tomaateista kukkii ja näyttää normaalilta, osa on mustanpuhuvan (uusi värisävy ;)) vihreitä ja hurjan paksurunkoisia töröttäjiä, ilmeisesti hevosenlanta + ruohonleikkuujäteyhdistelmä sai aikaan pienen typpiyliannoksen. 

Ai että muuten tykkään liilasta. Kangasajuruoho (kuvassa vanhan kasvihuoneen edessä) kukkii valtoimenaan ja on täynnä pörriäisiä. Ihana!

8 kommenttia:

  1. Liila on kyllä huippuväri puutarhassa! Tuo kangasajuruohomättääsi on huikaisevan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Unohtui kirjoittaa tekstiin eilen, että nyt kukassa oleva ajuruoho on sellainen nukkalehtinen (nukka-ajuruoho? ;)), taustalla näkyy sitruuna-ajuruohoa ja tavallista ajuruohoa.

      Poista
  2. Onpa siistiä! Ja kaunista! Minä en ole onnistunut saamaan kangasajuruohoa itämään sisällä enkä ulkona, ja lahjataimikin kuoli pois. Jatkan yrittämistä, se on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Istutin tuon kasvihuoneen alueen ajuruohot ihan hiekkaan, mutta muutamassa paikassa kasvaa mullassakin. Jatka yritystä, on niin hieno kasvi! Ja niitähän on tosiaan lajikkeita vaikka kuinka paljon, osta taimimyymälästä erilaisia ja testaile mikä pärhää. :)

      Poista
  3. Voi miten kaunista! Tuon "koppi kerrallaan" viisauden otan omaankin sanavarastoon, jos sopii :) Oma piha on vielä mallia "projekti", malttamaton mieli haluaisi saada kaiken valmiiksi kerralla, vaikka ymmärrän toki ettei koko pihaa yhdessä kesässä tehdä... eikä vielä kahdessakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mielihyvin! :) Työntäyteistä puutarhakesää sinne! ;)

      Poista
  4. Ihanat näkymät ja siisti puutarha.

    VastaaPoista