Salaattia! Nyt sitä taas riittää omalta maalta. Kaikensorttisia lehtiä kasvaa eripuolella puutarhaa, osa on vielä ihan pikkuisia, ja lisää pitäisi kylvääkin. Taitaa vaan kelit lämmitä sen verran, että itämisen kanssa voi olla niin ja näin. Rikkaruohojakin pitäisi taas nyppiä, kuten kuvista näkyy. :)
Punajuurenlehtiä mauksi ja väriksi, seuraavassa rivissä venähtänyttä pinaattia.
Keräsalaattia
Vihannesportulakkaa
Roomansalaattia
Parsasalaattia
Olen pohtinut ja vetkuloinut Avoimen puutarhapäivän järjestämistä. Puutarhaliitosta tuli kaunis kutsuu puutarhabloggareille, johon jo vastasin kieltävästi, mutta voi kun nyt polttelisi avata piha kansalle. Viime kesän kokemus oli hieno vaikkakin uuvuttava. Jos nyt en lähde mukaan, niin harmittaa. Jos lähden mukaan, niin edeltävällä viikolla vasta harmittaakin. Voi pöh. Fundeeraan vielä pari tuntia, aikaa ilmoittautumiseen on annettu juhannukseen asti. Eli tänään vielä ehtinee? Mites muut? Aukenevatko pihaportit kansalle sunnuntaina 4.8.2013?
Minäkin sitä mietin, mutta tulin siihen tulokseen että ehkä ensi vuonna. Jos tänä vuonna kävisi tutustun muiden pihoihin:)
VastaaPoistaIhanaa juhannusta!
Samaa ajattelin ensin, mutta kun se on ensi kesänä jo kesäkuun puolivälissä. Täällä on silloin hyötymaat ihan aneemiset vielä...Mietin vielä huomiseen, eikai niitä ilmoittautumisia kukaan päivänpäälle katso. ;)
PoistaIhanaista juhannusta sinnekin!
Meillä on piha osin myllätty viemäriliitoksen, uuden terassipohjan ja puutarhahuoneen takia, joten oli hyvä syy kieltäytyä avoimien ovien osalta.
VastaaPoista