maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hyvää maata

Nyt kun tulee muokkailtua enemmän tai vähemmän vimmaisesti hyötymaita kylvökuntoon, tulee siinä talikoidessa katseltua maan kasvukuntoa tarkalla silmällä. Olen ennenkin paasannut matojen ja möyhevyyden tärkeydestä, ja täältä taas lähtee! :)

Hyvä maa on muhevaa, ilmavaa ja siinä on erilaisia aineksia. Maata möyhiessä se muokkaantuu helposti ja matoja näkyy runsaasti. Isot, vaivalloisesti muokkautuvat savikökkäreet kertovat siitä, että sekaan tarvitaan hiekkaa ja kompostia. Hiekkamaan omistajat terästävät maata pienellä määrällä savea ja kompostia. Kun vielä malttaa luopua puutarhajyrsijästä ja kasvattaa habaa talikoiden ja haravoiden, on iso askel muhevaan kasvualustaan loikattu eteenpäin.

Jotakin saattaa kauhistuttaa ajatus konevoimista luopumisesta, mutta yllytän silti kokeilemaan ensin vaikka pienen alan kunnostamista käsipelillä! Koneen terät silppuavat madot tuhannen tuusaksi ja muutenkin maa möyhiintyy liiankin hienoksi. Aivan sileksi hurskutettu maa on altis liettymään sateella ja kuorettuu sen jälkeen pinnalta koppuraksi. Kasvimaan ei kuulu näyttää samalta kuin kaupan säkistä otettuna. 

Kukkamaan pintakompostointia - vanhat, kuivuneet kasvit silputaan keväällä paikalleen. 

 Hyvä maa: hiekkaa, savea, kompostia, maatumatonta ainesta matojen iloksi.

Oikeaan aikaan suoritettu talikkomuokkaus ja haraus jättää maan rakenteen hyväksi. Kylvöjen ja istutusten jälkeen maa kannattaa kattaa esimerkiksi oljella. Tulevana syksynä oljet käännellään maahan maatumaan. Kate pitää maan kosteana, ehkäisee rikkaruohojen kasvua ja antaa lieroille evästä. :)

Pari vuotta muhinutta lehti- ja talouskompostia 

Kompostia voi tehdä helposti itse. Syksyn lehdet, haravointijätteet, rikkaruohot (poislukien esim. juolavehnä, jota ei voi tuoreena mihinkään jemmaan laittaa koska se perkule jatkaa sitkeää elämäänsä siellä kompostikasassakin) ja talouskompostorin esimaadutettu jäte kasataan läjään, häkkyrään tai johonkin fiinimpään rakennelmaan ja annetaan muhia vuoden, pari. Pedantit ihmiset kääntelevät kasaa välillä ja lisäävät sinne typellistä matskua (virtsa, kanankakkarakeista liotettu vesi tms), tällaiset jokapaikan oravat tekevät kasan ja unohtavat sen sitten kahdeksi vuodeksi. Tulos on varmaan suunnilleen sama (eli hyvä) teki kumminpäin vain. :D 

Kasvikompostin lisäksi kasvualustaan voi lisätä vahvempaa lantakompostia. Onnelliset hevosenomistajat saavat omaa tuotetta. Talleilta voi kysellä lantaa, tai ostaa sitä purkissa puutarhakaupasta. Hevosenkomposti on hellempää kuin kanan- tai lehmän. Jälkimmäisten jätöksiä on syytä muhittaa kasassa useampi vuosi 


 Viikon sisään jo toinen meitsie - panostin sekä hymyyn että asuun! :D

Kissan vieressä vasemmalla puolella valmista maata. Kahteen harjuun tulee mansikkaa. Lavakaulureihin lasten palstat. Kalkitus on ilmeisen hauskaa, pikkusiskokin tuli hommiin mukaan. :)

Ilo silmälle!

Lääh! Tästä tuli oikea valistusvirsi, mutta kun aihe on tärkeä ja syrämmen asia, sitä tekstiä vaan tulee paatoksella!  

Mato on paras kaverisi kasvimaalla. Älä tapa matoa silppuamalla sitä jyrsimellä. Anna sille ruokaa, eli kasvinjätteitä ja kompostia. Lisää saviseen maahan hiekkaa, ja hiekkaiseen maahan humusta ja kata viljelty maa oljilla, ruohosilpulla tai vaikka kuivilla koivunlehdillä. Mato kiittää madonystävää.

:)

9 kommenttia:

  1. Hyvää asiaa!
    Minä en edes omista jyrsintä ja pintakompostoin lähes kaikki kukkapenkkien talventörröttäjät ja madot tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Maa kiittää ja antaa hyvää satoa ja reheviä perennoja kun antaa madoille hommia. ;)

      Poista
  2. Todellakin! Minä olen myös lierjen suojelija ja tänä keväänä urakoin kaksi peräkärryllistä puutarhajätettä hakettimen läpi ja levittelin moskat uusille istutusaluielle. Jyrsimen jäljiltä pilkkoutuneet madot ovat kauhistus.

    VastaaPoista
  3. Vähän jännityksellä odotan, miten itse onnistun kasvimaan kanssa. Mä teen sen kyllä kasvulavoihin. Kaikkihan pitää opetella, joten kai sekin siitä lähtee :) Hyvä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin se sujuu! :) Eikä se kenelläkään aina käy niin kuin on aatellut, luonto opettaa. :D

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tämä postaus rohkaisi, että etenen oikeaan suuntaan palstan kanssa. Minulle on ehdotettu kyllä jyrsimen käyttöä, koska homma näyttää muista ilmeisesti epätoivoiselta, mutta toistaiseksi kaivan lapiolla. Matoja on tosi paljon ja toivottavasti ne auttavat sitten vihannesten kasvatusvaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Pysy valitsemallasi tiellä ja anna epäilijöille talikko käteen ja kutsu talkoisiin! :)

      Poista