lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kurkistus Belgiaan

Samalle aamulle vielä toinen, paaaljon kauniimpi postaus.

Olen katsellut silmät kikkurassa Gardens Illustratedin 3/13 juttua belgialaisesta puutarhasta, joka on juuri sellainen, jonka tekisin jos osaisin. Nyt tajusin, että puutarhalla on nettisivut. Puutarha on pihasuunnittelija Dina Defermen ja netistähän löytyy lisäkuvia ihan pökerryksiin asti.



Kuvan lähde: www.deferme.be, Dina Deferme

Lehdessä kuvat olivat mielestäni levollisempia, ja hyötytarhaankin kurkistetaan. Nettisivuilla on enemmän sellaista perennaryhmien ilotulitusmeininkiä. :) 
Olen alkanut huolestuttavasti lämmetä puksiaidoilla reunustetuille kukkamaille, joita tässäkin pihassa on hienosti käytetty. Yleensä en tykkää muotoonleikatuista puskistakaan, mutta ne pyöreäksi leikatut pensaat tuovat hienoa vaihtelua ja iloa ryhmiin. Kuvia voi siis katsella Photographs-välilehden kuukausialbumien alta.

Iloista viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Olipa hyvä vinkki noista nettisivuista. Täytyy ehdottomasti käydä katsomassa ja tutustumassa. Pihallani on kasvanut jo vuosikaudet puksipuu, joka on talvehtinut tosi hyvin ja halkaisija sillä on jo yli puoli metriä. Muotoilen sitä leikkaamalla ja olen ottanut siitä latvapistokkaita, jotka lähtivät suureksi yllätyksekseni kasvamaan ja ovat jo yhden talven onnellisesti ylittäneet paleltumatta kukkapenkissäkin. Katsotaan nyt miten ovat tästä talvesta selviytyneet. Todella idyllinen ja kaunis tuo kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kohta sinulla on metreittäin puksiaitaa, aah niin englantilaista! Muistatko, mistä olet emotaimen hankkinut? Kuulemma ainakin kokemäkeläisen Karimaan puutarhan puksipuukannan pitäisi kestää talvet Suomessakin.

      Poista
    2. Valitettavasti en enään muista lajiketta, mutta muistaakseni hankin sen Pihapalvelusta Järvenpään Haarajoelta ja sen kerrottiin olevan Suomessa parhaimmin talvehtivia lajeja. Puksipuu on ollut minulla toistakymmentä vuotta. Paikka on hyvin salaojitettu ja talvella siihen kerääntyy runsaasti lunta. Keväällä suojaan sen aina huolellisesti vihreällä varjostusverkolla, sillä puksipuu on arka kevätauringolle ja kuivattavalle tuulelle. Otin taas viime keväänä uusia latvapistokkaita edellisestä kokeilusta rohkaistuneena ja laitoin ne suoraan maahan. Odotan jännityksellä ovatko ne lähteneet juurtumaan. Kosteudesta ne eivät ainakaan viime kesänä taatusti kärsineet.

      Poista
    3. Ehkäpä haen itselleni muutaman puskan Karimaalta ja napsin latvapistokkaita minäkin. Kiinnostaisi kokeilla johonkin perennamaan reunaan sellaista matalaa aitaa. Kiitos tiedoista sinulle! :)

      Poista
  2. Vielä on aikaa haaveiluun, ihan kohta, jookos, alkaa puutarhatyöt;)

    VastaaPoista
  3. Ihana linkki ihaniin puutarhakuviin. Tällaiselle sivulle en varmaankaan olisi itse eksynyt. Olen vielä aika vähän seikkaillut ulkomaiden puutarhasivuilla. Kiitos kun jaoit tämän linkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! :) Harvoin minäkään ulkomaisille eksyn, oikeastaan vain ja ainoastaan jos lehdistä joku linkkivinkki löytyy.

      Poista