tiistai 24. kesäkuuta 2014

Satoisa herkku

Heinäkuun alkupuolella tomaattitarhurin vaivat palkitaan! Sato alkaa kypsyä ja kaikki taimien eteen tehty aherrus unohtuu herkkuja maistellessa ahmiessa! :) Vaikka itselle kesä tuntuu tässä kohdin vasta kunnolla alkavan, on tomaatilla toisin. Sitä pitää alkaa valmistaa tulevaan syksyyn hiukan rajummilla toimilla, muuten kasvu jatkuu rehevänä ja sadon kypsyttäminen jää toiselle sijalle.


Tämän kesän jännittävät säänvaihtelut ovat tuottaneet hiukan päänvaivaa kasvihuoneessa. Alkuun kaikki kasvoi ihan hurjasti ja sitten alkoivat nämä juhannusviikon kylmät kelit. Tomaatit näyttävät hiukan kärsiviltä ja laahasin taas patterin lisälämmönlähteeksi. Toivottavasti sää nyt lämpenisi edes hiukan, jotta päästään normaaliin kasvurytmiin ja raakileet alkaisivat kypsyä.

Elokuuhun mennessä alalehtiä on poistettu alimmaiseen terttuun asti

Tomaattia raadellaan nyt joka suunnasta. Alalehtiä poistetaan muutaman lehden viikkovauhtia, varkaat eli lehtien hangoista kasvavat sivuversot napsitaan pois vähintään kerran viikossa ja tomaatti latvotaan heinäkuun alkuviikkoina. Latva katkaistaan niin, että kasviin jää 4-5 kukka- tai hedelmäterttua valmistumaan. Latvaan pitää jättää pari lehteä, sitä ei siis katkaista sen neljännen tertun päältä suoraan. Näin kasvi saa siirrettyä energiaa kehittyville hedelmille. Tämä saattaa tuntua kamalalta haaskaukselta, onhan siellä ylempänä vielä raakileita ja kukkia kehittymässä. Toimenpide on kuitenkin välttämätön varsinkin kasvihuoneissa, jossa ei ole lisälämmönlähdettä syksyn varalle.

Latvottu tomaatti

Varkaita!





Tomaattia lannoitetaan edelleen joko kastelulannoitteella tai juurelle ripoteltavalla tomaattilannoksella. Tomaatin ravitsemisessa tärkein on typen ja kaliumin suhde, joka ei niissä kesäkukkalannoitteissa ole ihan näille kasveille kohdallaan. Tällä ravinneoptimoinnilla parannetaan tomaatin makua, sillä se vaikuttaa hedelmän sokeri- ja kuiva-ainepitoisuuteen. Ainakin Neudorffilla on oma tomaattilannoitteensa joka lemuaa erikoiselta, mutta tekee tehtävänsä. Vaikka nämä ravinneasiat saattavat lukiessa tuntua hiukan vaikeaselkoisilta, oppii kasvia katsellessa aika äkkiä tekemään oikeita peliliikkeitä. Jos tomaatti on kellertävän kalvakka, on sillä ainakin typenpuutos ja jos taas sen latva on mustanpuhuvan vihreä ja lehdet keräävät itseään käppyrälle voi sitä typpeä antaa hiukan nuukemmin. ;)

Kaikki kuvat ovat viime kesältä! :)



4 kommenttia:

  1. Ihana tuo ensimmäinen tomaattikuva. Minulla on vain paprikoita ruukussa ja olen ne aina yöksi kantanut sisään. Ensimmäiset nuput ovat näkyvissä, joten kanniskelu ei ole tainnut häiritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun lämpenisi edes vähän. Kaikki kasvu on ihan pysähdyksissä!

      Poista
  2. Apua, joko latvominen on jo edessä..? :O Ei taimet ole oikein korkeiksi vielä ehtineet mutta osa on kauheita puskia. Alaoksia olen poistanut, niitä jotka ihan melkein maanrajasta puskevat ja varkaita tietty. Pensastomaattien olen antanut olla, tosin pakko oli vähän repiä, kun ovat kovin tuuheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon päästä pitäisi latvoa...Hullulta tuntuu kun ei täälläkään kasvu etene normaaliin malliin, mutta syksy se on edessä silti. ;) Mullakin osa lajikkeista on puskittuneet. Ne, mitkä kestävät huonommin kylmää kasvavat lyhyiksi ja pensasmaisiksi. Osa on ihan normaalin näköisiä.

      Poista